Kuvien tärkeyttä ei voi koskaan korostaa liikaa internetin maailmassa. Ensimmäiset sekunnit sivustolle mentäessä ratkaisevat, jääkö kävijä kyseiselle verkkosivulle vai ei. Kuvien lisäksi, myös sivuston värimaailma on hyvin oleellinen tekijä. Mitä kauemmin kävijä, eli mahdollinen tuleva asiakas viihtyy sivuilla, sitä todennäköisemmin hän myös tekee ostopäätöksen. Värien ja kuvien kanssa täytyy kuitenkin olla varovainen, sillä liian kirkkaat värit, tai provosoivat kuvat, säikäyttävät usein kävijän sivustolta pois. Kuvien tulee olla aiheeseen liittyviä ja tarpeeksi neutraaleja, riippuen tietenkin siitä, millaista kohderyhmää sivustolle halutaan. Liikkuvien kuvien kanssa on syytä myös pitää järki päässä, niin hienoja kuin ne olisivatkin. Jos kuvat vaihtuvat sivustolla liian nopeasti, ne saavat vain katsojan pään kipeäksi, ja lopulta poistumaan sivustolta.

Hyvänä esimerkkinä kuvien tärkeydestä, ovat netissä pelattavat pelisivustot. Jos pelisivuilla ei olisi kuvia, tuskin ketään kiinnostaisi jäädä sivustolle pyörimään. Pelisivustoilla, juuri kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, sillä pelaaja, varsinkin aloittelija, valitsee yleensä mieleisensä pelin pelkän kuvan perusteella. Katsotaan mitä tahansa pelisivustoa netissä, ne ovat värikkäitä ja täynnä kuvia. Tässä kategoriassa kylläkin törmää myös ylilyönteihin, eli kuvat ovat aivan liian värikkäitä, tai niitä suorastaan hyppii silmille. Hyvin onnistunut verkkosivusto, pystyy herättämään pelkillä kuvillaan asiakkaan halun ostaa, vaikkei tämä sitä muuten olisi tehnyt. Hyvin tehty sivusto kasvattaa asiakkaassa juuri niitä mielihaluja, joita hän alitajuisesti ajattelee.

Loistava esimerkki alitajuisesta vaikuttamisesta on Betssonin sivusto, joka on värikäs, muttei liian räikeä. Sivuston värimaailma hivelee silmää, ja kuvat ovat aiheeseen liittyviä ja raikkaita. Betsson onnistuu herättämään kuvillaan pelaajalle ne haaveet, ja unelmat, joiden vuoksi hän on sivustolle tullut. Haave nopeasta rikastumisesta, ja mahdollisuudesta tehdä niitä asioita, joista on aina unelmoinut. Betssonin sivustoa kuvittavat samppanjapullot, hienot autot ja huvilat, kauniit maisemat, onnelliset ihmiset ja niin edelleen. Sivuston kuvat jo yksinomaan, saavat pelaajan tallettamaan rahaa pelitilillensä ja painamaan enteriä. Verkkosivusto on saavuttanut tavoitteensa, eli ”vanginnut” kävijän sivuillensa, ja saanut tämän tekemään myönteisen ostopäätöksen.