Webdesign wordNykyiset nopeat internet-yhteydet ja uudet verkkosivujen rakentamisessa käytettävät tekniikat ovat mahdollistaneet monia visuaalisesti uudenlaisia ja vaikuttavan näköisiä tehokeinoja sivujen suunnittelussa. Jos vietät edes jonkin verran aikaa netissä, niin olet varmasti jo huomannut, että sivustolla on alettu käyttämään koko ruudun täyttäviä korkearesoluutioisia taustakuvia.Periaatteessa suurten taustakuvien käyttäminen on ollut mahdollista jo 1990-luvulla, mutta kuvia on käytännön syistä jouduttu pienentämään eli ns. pakkaamaan, jolloin ne menettävät terävyyttään. Nykyään tämä ei 4G-verkkojen ja nopeiden laajakaistayhteyksien ansiosta ole enää tarpeellista, sillä suuretkin kuvat latautuvat nopeasti. Myös erilaisia, uusia graafisia tekniikoita on tullut käyttöön, joista yksi tärkeimpiä on liikkuvien taustakuvien mahdollistava skrollaustekniikka.Uusista, korkearesoluutioisista taustakuvista löytyy jo paljon näyttäviä esimerkkejä suomalaisiltakin sivustoilta. Eräs kansainvälisestikin huomioitu sivusto on janne.me, jonka tausta ei varmasti jää keneltäkään huomaamatta – siinä komeilee nimittäin suuri sombreropäinen koira. Varsinainen taidonnäyte tällä sivustolla on kuitenkin uudenlaista skrollaustekniikkaa käyttävä animoitu tausta: Se on toteutettu skrollaavalla taustakuvatekniikalla, jonka avulla sivun tausta saadaan ikään kuin herätettyä ”eloon”. Animoidun taustan kustakin osiosta pääsee kätevästi katselemaan graafisena suunnittelijana työskentelevän Jannen mainioita työnäytteitä.Jos olet nettikasinoiden ystävä, olet kenties huomannut myös Casinoopas -sivuston uudistetun ulkoasun. Casinoopas käyttää niinikään suuriresoluutioista taustaa sivuillaan, ja huomiota kannattaa kiinnittää erityisesti sheidaamis-efektiin, eli tapaan jolla tausta tulee näkyviin siirryttäessä sivuston alasivuille (mm. Casino Online, Bonus, Ilmaiskierroksia jne.)Suomalaisista sivustoista löytyy paljon lisääkin esimerkkejä animoidun taustan käytöstä. Eräs tällainen on Keski-Suomalainen -sanomalehden verkkosivusto, jonka taustakuvituksena toimii arkielämän tilanteista otetut valokuvat. Fantasiamaailmaa löytyy puolestaan Joonas Ylitalon suunnittelemasta Moominvalley-sivustosta, jonka upea kuvamaailma tulee suoraan Muumi-kirjoista.Awwwards.com-sivusto on noteerannut Moominvalley-, Keski-Suomalainen- ja Janne.me -sivustot erilaisilla pisteytyksillä, joita on annettu suunnittelusta, käytettävyydestä, luovuudesta ja sisällöstä. Kaikki sivustot ovat saaneet varsin hyvät arviot, ja erityisesti Muumilaakso-sivuston vahvuutena voidaan pitää nimenomaan luovuutta.