Valokuvat esittävät suurta osaa erilaisissa artikkeleissa ja muissa teksteissä, sillä tunnetusti yksi kuva voi kertoa hyvinkin paljon. Teksti, joka sisältää myös kuvia on helppolukuisempi ja herättää helpommin lukijan mielenkiinnon. Kuvia lisätään kirjoitettuun tekstiin aiheen havainnollistamiseksi, mikä tarjoaa hieman syvällisemmän lukukokemuksen. Lukijalle annetaan lisättyjen kuvien kautta mahdollisuus päästä lähemmäksi tekstin kirjoittaneen sanomaa, jolloin kuva ja teksti toimivat sujuvasti yhdessä.

Kuvien käyttö kotisivuilla on tärkeä osa sivuston ulkoasua, jota kannattaa käyttää hyväkseen. Lukijan mielenkiinnon vangitseminen vaatii muutakin, kuin kirjoitetun tekstin mielenkiintoinen sisältö, sillä kotisivu ilman kuvia antaa hieman kuivan vaikutelman, eikä vierailija välttämättä ehdi kiinnostua tarpeeksi jäädäkseen sivuille. Kuvat tarjoavat erinomaisen kiintopisteen, joka saa vierailijan kiinnittämään huomion sivuille ja sivuston tarjoamaan sisältöön. Kuvilla piristetään visuaalisesti ja tyylikkäästi kotisivua ja saadaan sivuista näyttäviä ja trendikkäitä. Kuvia voidaan sommitella ja rajata niin, että niihin saadaan toiminnallista dynaamisuutta ja myös väreillä on oma vaikuttava osansa kuvia sommitellessa.

Lähes jokaisella yrityksellä on nykyään omat kotisivut, koska tämän päivän kaupankäynti vaatii niitä potentiaalisten asiakkaiden vieraillessa ensimmäisenä yrityksen nettisivuilla tutustuakseen yrityksen tuotevalikoimaan ja palveluihin. Kuvat sopivat käytettäväksi niin yritysten sivuilla kuin myös blogi-sivuilla ja aiheet voivat olla mitä tahansa, sillä mahdollisuuksia on rajattomasti.

Kuvien käyttö peleissä

Kuvat kuuluvat olennaisesti mukaan erilaisiin peleihin aina lautapeleistä nettipeleihin. Nettikasinoiden peleissä kuvat ovat erittäin tärkeä osa peliä ja pelikokemusta, sillä kukapa jaksaisi kiinnostua nettikasinoista ilman kuvia? Kasinopelit ja nettikasinon koko ulkoasu ilman värikkäitä ja havainnollisia kuvia antaisi harmaan ja tylsän ilmeen, joka luultavasti ohitettaisiin lähes kaikissa tapauksissa. Kuvat kuuluvat olennaisesti kaikkiin peleihin, olivat ne sitten kasinopelejä, konsolipelejä tai tietokonepelejä.

Kuvat urheilussa

Kuvilla on myös suuri vaikutus urheilussa ja erilaisissa urheiluharrastuksissa, sillä kuvilla voidaan havainnollistaa urheilulajia ja lajiin liittyviä koukeroita. Esimerkiksi jumppa ja kuntosaliharjoittelu voidaan havainnollistaa erilaisin kuvin niin, että vierailija pystyy seuraamaan vaivattomasti annettuja ohjeita. Urheiluun liittyvät artikkelit saavat hyvää maustetta, kun tekstiin on lisätty asiaankuuluvia kuvia ja lisäksi kuvat lisäävät vierailijan uteliaisuutta tutustua itse artikkeliin.

Muoti kuvina

Muodin maailmassa kuvilla on erittäin tärkeä osa, sillä muotia esitetään kuvin aikakauslehdissä, sosiaalisissa medioissa ja nettisivuilla. Kuvilla herätetään potentiaalisten asiakkaiden kiinnostus ja vaikutetaan suuresti muodin myyntiin. Myös muotikuvissa kuvien visuaalisuus on kaiken a ja o, sillä muotia kaupataan yritysten kotisivuilla, sekä erilaisin mainoksin tarjoten vierailijoille kuva mahdollisuuksia. Muotikuvat käsittävät lähes kaiken, mikä liittyy erilaisiin trendeihin, kuten esimerkiksi vaatteet, asusteet, meikit ja kampaukset.